torstai 2. helmikuuta 2017

Pakkomielteisiä salipäiviä

Eräs ystäväni pyysi minua jättämään salin väliin ja tulemaan kylään. Kieltäydyin ehdottomasti; treeniä en jätä väliin. Kaveri siihen naureskellen tuumasi, että "onkohan tuo jo hieman pakkomielteistä Päivi - kirjoitappas siitä."  Tämä puolihuolimaton tuumaus on saanut minut miettimään sitä, mitä treeni minulle merkitsee. Onko minulla pakkomielle treenaamiseen? Mitä sitten, jos onkin? Onko se välttämättä huono asia vai voisiko se olla hyvänlaatuinen pakkomielle?

Käsipainot, kuntosali, treenaaminen
Voima ei ole peräisin fyysisestä kyvystä. Se tulee lannistumattomasta tahdosta. 
-Mohandas Gandhi

Meidän salille on ilo mennä, sillä siellä käy tosi mukavia ihmisiä. Tänäänkin sain huikata monet tervehdykset ja jutella iloisten ihmisten kanssa ennen kuin ehdin treeniäni edes aloittaa. Olen käynyt Oulu - Ritaharjun EasyFitillä muutaman vuoden ja siinä ajassa monet treenaajista ovat ehtineet tulla tutuiksi. Sali on kuin toinen kotini, viihdyn siellä. Treenaamaan meneminen on siis mieluisaa, sosiaalinen tapahtuma. Pakkomielteet yleensä vaikuttavat sosiaaliseen elämään negatiivisesti, mitä kuntosali ei selkeästikään tee.

Treenaan tällä hetkellä 4 kertaa viikossa. Haluaisin treenata vielä enemmän, jopa 5-6 kertaa viikossa. Noudatan kuitenkin ohjelmaan kuuluvia lepopäiviä ja muistan niiden tärkeyden. "Lihas kasvaa levossa", niinhän sitä sanotaan. Huomaan haluavani salille useammin silloin, kun mieltäni painaa jokin asia. Treenaaminen antaa voimaa kohdata vaikeita asioita elämässä. Tämä ei mielestäni ole ollenkaan huono asia, vaan päinvastoin; fyysinen harjoittelu tukee henkistä tasapainoa ja näin ollen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Salilla, tyhjä sali, treenaa, kuntosali, nainen, hyvä treeni, parempi mieli
Hyvä treeni = parempi mieli!

Tänään treenasin rintaa. Ensin vinopenkissä 6 toistoa, sen jälkeen alaviistopenkissä 12 toistoa ja siihen vielä perään normaalia penkkiä 25 toistoa. Yhteensä tästä tulee 43 toistoa ja näitä neljä kierrosta eli yhteensä rintaa treenin aikana 172 toistoa. Voitteko kuvitella, että annoin kaikkeni, kun viimeisen sarjan alaviistopenkissä jalatkin tärisi käsipainoja nostellessa?! Vaan niin ne nousi ja tein jälleen uusia ennätyksiä. Se tunne sen jälkeen; onnistumista, iloa, ylpeyttä, voimaa ja vahvuutta. Korvaamaton!

Miksi sitten en voinut jättää treeniä väliin ja mennä kyläilemään? Suunnittelen etukäteen milloin käyn salilla sen vuoksi, että silloin treenit tulee tehtyä. Silloin voin myös suunnitella lepopäiville mieluista tekemistä. Kun arkea hallitsee työ, lapset ja muut harrastukset, joutuu oikeasti kaiken aikatauluttamaan. Nyt on tietenkin helpompaa aikatauluttamisen suhteen, kun jäin työttömäksi vuoden alusta. On siis aikaa keskittyä treenaamiseenkin ihan erilailla. Nyt on aikaa myös ystäville <3

Sydän hiekassa, tee sitä mikä on sinulle tärkeää
Jokaiseen tekoon ja tekemättä jättämiseen liittyy valinta siitä, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.
-Brian Tracy

En ehkä määrittelisi suhtautumistani treenaamiseen pakkomielteeksi. Tärkeätä se kuitenkin minulle on henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Rakastan sitä tunnetta, mikä hyvästä treenistä tulee. Treenaamisesta on tullut elämäntapa ja täytyy sanoa, ettei se ole ollenkaan hullumpi tapa elää. Tulehan sinäkin kanssani treenaamaan!


Terveisin,

Semipakkomielteinen saliPäivi ;)

6 kommenttia:

  1. Sulla on intohimoa lajiasi kohtaan,joka ei ole väärin! Tykkäsin ite 5 rakenteisesta mut ei vaan aika riittänyt opiskelun ohella. Vaihoin siis 3-jakoiseen + espanjan opiskeluun. Treeni on kulkenut ja alkanut intohimo nousee tutkimaan lihaksistoa tarkemmin hieronnan perusteella ja kirjallisuudessakin. Paljon voimaa ja rakkautta sinne ! ����❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Juha, kiitos palautteesta! Voimaa ja rakkautta paljon sinnekin! ❤

      Lihakset kiinnostaa muakin kovasti, niissä on vain sitä jotain ☺ Täytyypä muuten harkita seuraavaa ohjelmaa 5-jakoiseksi. Toisaalta seuraava ohjelma on tulossa julkiseksi niin 5-jakoinen voi olla toisilla vaikeampi toteuttaa.. No, mietitään miten paras!

      Poista
  2. Treenaaminen on enimmäkseen terve pakkomielle. Tietty, ylitreenaaminen on suorastaan haitallista, ja vähentää tuloksia mitä voisi saavuttaa. Joskus itsensä puskeminen on toki ihan psykologisesti hyödyllistä.

    Mitkä sinun tavoitteesi treenaamiselle ovat? Mitä haluat sillä saavuttaa? Nämä ohjaavat sitä, mitä kannattaa tehdä, ja pyörää ei kannata lähteä keksimään uusiksi asian suhteen.

    VastaaPoista
  3. Hei Esa ja suuri kiitos palautteesta! Terve pakkomielle kuulostaa hyvälle :)

    Minun tavoitteeni on kasvattaa lihasta ja voimaa sekä voida hyvin fyysisesti ja henkisesti. Toivon hiljalleen asioiden menevän niin, että voin jakaa intohimoani muidenkin kanssa/hyväksi, niin elämäntapana kuin työnäkin.

    VastaaPoista
  4. Minulla on samanlainen pakkomielle, jos päähän on iskostunut että tänään treenataan niin se on pakko toteutua tai tulen pirun äkäiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! :) Se on silloin treenattava, kun niin on päätetty!! Isot peukut sulle, jatketaan treenaamista jatkossakin yhtä päättäväisesti!

      Poista